Pelkäänkö jotain? En itseni puolesta ainakaan. Miulla on ollut vaan tapana pelätä kaikkien muiden puolesta, pärjääkö kaikki, entä jos sattuu jotain, enkä olekaan pääsemässä nopeasti takaisin. Tässä kohden olen järkeillyt asian itselleni niin, että kyllä ne tapahtuvat, huolimatta siitä, minkä maan auringonnousuja milläkin hetkellä katselen. Todennäköisimmin elämä pyörii täällä samalla tyylillä kuin ennen lähtöäkin.
En ole ennen lentänyt yksin. En pelkää tai jännitä lentämistä. Lähinnä jännittää, mitä periltä löytyy ja selviänkö oikeaan, Bristoliin lähtevään bussiin, ajallaan. Miten alussa irtoaa englanti (lue: rallienglanti) ja smalltalk heti saapumisen jälkeen. Ja tietenkin ensihetket hostperheen kanssa jänskättävät. Ja se, millasia pikkuvilliäisiä on vastassa ja vastuulla. Toivottavasti rutiini löytyy suht nopeasti. Veikkaan että aikajanaan laitettuna fiilikset menee järjestyksessä jännittää-alkuinnostus-ikäväjokopääseekotiin-ihana arki.
Rakkaita; perhettä (lasken sukulaiset tähän), poikaystävää ja kavereita tulee tietysti ikävä. Ja pikku karvakasaa myös. Mutta kiva sitten taas palata takaisin, varsinkin kun on vielä kesää jäljellä! Kotikaupungin huudit tuntuu taas hyvältä. Sain jo siedätyshoitoa, kun kämppis lähti maailmalle tänä aamuna. Nyt oon ihan forever alone täällä kämpillä. Ai että mie inhoan hyvästejä.
Nyt alkaa kuitenkin isoimmat valmistelut olla kohdillaan; liput löytyy sekä bussiin että lentokoneeseen, asunto on toivon mukaan hyvissä käsissä, kouluprojektit tehtyinä ja kaapit tyhjillään. Ja matkalaukku odottamassa täytettä sekä valkolakki käyttäjää! Huikeaa tulevaa vappua ;)
I'm weird 'cause I hate goodbyes
I got misty eyes as they said farewell
But I'll know where several are
If my dreams get real bizarre
'Cause I saved a few and I keep them in a jar
