Home sweet home

Oon ollut nyt kolmisen viikkoa kotona. Ja nyt voin vasta sanoa, että arki rullaa taas. Ensimmäinen viikkohan oli yhtä sekasotkua yrittäessäni saada omaisuuteni taas asuntoon. Seuraavana oli vuorossa jonkinmoinen hämmennys: ihmiset ei moikkaile random-paikoissa, näet kaikki ihanuudet muutamaan päivään etkä osaa puhua muusta kuin Englannista ja sen elämästä muiden kertoessa kesän festaroinneista ja ihmissuhdekuvioista. Siitä seuraavat pari viikkoa kävelinkin seinillä tekemisen ja rutiinin puutteesta.

Ikävä on. Ei niinkään ehkä itse Englantia, vaan ihmisiä siellä.

Muuten mie oon kyllä taas hyvin tyytyväisenä täällä, omassa huushollissa ja koulua jatkaneena, ja kämppiskin jälleen seurana parvekekahveilemassa. Oon ehtinyt käymään vielä festareilla hyvässä seurassa, pelaamassa biitsiä, poimimassa mustikoita ja mökkeilemässä. Kohta pääsee muuttamaan uuteen asuntoon, harhailemaan Ikeaan päättömästi ja polttelemaan kynttilöitä syysillassa. Ja suunnittelemaan ensi kesän reissuiluja. Parasta. Lisäksi saan enkkuvieraan parin viikon sisään = <3. Kolmen ihmisen kommuuniasuminen saa hetkeksi vielä neljännenkin seuralaisen.

Talviturkkia heittelemässä! Jipiiii!

Festaritelttailua. Clean Bandit on muuten ihan kuuntelemisen arvoinen yhtye.

Läähkis, kuuma päivä lapinkoiralle.

Englannin reissulta, kuten muiltakin menneiltä ja tulevilta matkoilta, sai ja tulee saamaan paljon hyvää elämään. On helppoa luottaa itseensä enemmän ja asenne itsessään kaikkea kohtaan on avoimempi. En ole ikinä ollut kovinkaan arka tai ehdoton asioiden suhteen, mutta nyt tuntuu jälleen entistä varmemmalta ja avarakatseisemmalta. Tahtoo uudestaan!

Miun blogiura loppuu ainakin toistaiseksi tähän postaukseen. Jatkoa seurannee uuden blogin tai uuden aiheen parissa joskus hamassa tulevaisuudessa. Kiitos kivat, kun jaksoitte seurata ja huikeita tulevia kokemuksia! ;-)

Oodi Bristolille

Tajusin, etten oo oikeastaan tehnyt yhtään varsinaista postausta itse Bristolista, mikä on miun rakkauskaupunki. Siellä oli kaikkea, eikä mitään liikaa. Bristol on persoonallinen, kultturelli, elävä. Bristolissa vesi on lähellä, koska se on rakentunut joen ympärille. Sen ilmasto on keskivertoa aurinkoisempi ja ilmakin suhteellisen puhdasta kaupungin kokoon nähden: Englannin kuudenneksi suurin. Bristol on pyöräilykaupunki, jossa luonto on lähellä. Muihin auppareihin ja ihmisiin on helppo tutustua, koska ainakaan välimatkat eivät tee siitä ylivoimaista.

Katutaiteen pääkaupunki. = <3

Bristolissa on viisi eri aluetta, joista jokainen on jollain tavalla omanlaisensa: Harbourside, City Centre & Old City, Clifton, Stokes Croft & Gloucester Road ja Southville & Bedminster. Miun ehdoton suosikki on Harbourside. Koska vesi ja markkinat sen äärellä. Stokes Croft oli omalla tavallaan myös tosi kiehtova, sellainen vähän karumpi alue kaikkine graffiteineen. Voisi sanoa, että se paikka oli käytännössä vuorattu graffiteilla. Clifton taas oli niin sanottua hienoa ja rikasta aluetta. Ihan päinvastaista.

Bristolissa on jokseenkin jokaisena kesäviikonloppuna joku festivaali menossa. Miun siellä asustelun aikana tarjolla oli muun muassa ruokafestarit, Bristol Harbour -festivaalit, St. Pauls karnevaalit, Bristol Walking -festivaalit, Vegefestarit, luontofestarit ... niin ja yöelämä on huippu.

Kuten jo mainitsin, niin pyörällä kyllä pääsee.

Kaupungissa on musikaaliteatteri, yliopisto, markkinat, eläintarha, lentokenttä, kauppakeskuksia kaksin kappalein + shoppailukatu, jotain vanhaa, jotain uutta ... Ja näköalatorni, joka kertoo Helsingin olevan 1250 mailin päässä. 

Käykää katsomassa. 

London swings like a pendulum do

Kotona. Herään ekaa aamua kolmeen kuukauteen kotoa, ja on vähän epäuskoinen olo. Nyt miun pitäisi vaan jatkaa elämää siitä, mihin sen keväällä jätin. Olin eilen ihan ikionnellinen, kun 20 tunnin matkustamisen jälkeen saavuttiin matkakumppanini Millan kanssa Joensuuhun, ihasteltiin matkalla usvaisia peltoja, koivuja ja järviä (<3) ja fiilisteltiin kaikkia Suomen kesään kuuluvia asioita, mitä on vielä tehtävänä. Tosin viimeisintä oltiin harrastettu jo varmaan koko menneen viikon ajan ... mutta silti nyt on tunnustettava, että haikea olohan tässä väkisinkin on, kaiken kokemani jälkeen. Semmoinen haikean iloinen olo.

Postausten kirjoittelu on vähän jäänyt viime viikolta, sillä starttasin tiistaiaamuna kohti Lontoota, jossa vietin 5 päivää ja jotka yritin käyttää mahdollisimman tehokkaasti kaupungin näkemiseen. Vaikka eihän siihen viisi päivää riitä mitenkään päin. Matkustin Lontooseen Megabussilla (á 6£ suuntaan!) ja heti perillä odotti tehtävä: sinun täytyy selvitä Victoria Stationille, löytää itsellesi Oyster Card ja arvata ja ladata siihen tarvittava rahasumma sekä päästä maanalaiseen portaita pitkin yhden +20 kg laukun, 10 kg-"päästääköhän ne Suomeen"-cabin luggagen ja ylipainoisen tietokonelaukun kanssa. En vieläkään ole ihan varma, miten pääsin edes ulos bussiasemalta noiden kapsäkkieni kanssa.

Matkustin suoraan High Barnetiin, missä minua odotti asemalla Milla host-poikansa kanssa. Iltasella lähdettiin käymään Millan viimeisellä, ja minun ensimmäisellä Lontoo-kierroksellani, jonka aikana tavattiin ällötys-cowboy (hyi), koettiin Oxford Circuksen ihmispaljous ja ihasteltiin Big Beniä. Onhan se aika upea kieltämättä. Seuraava päivä vietettiin ihan vain High Barnetia kierrellen, puistokuntosalilla "urheillen" ja Harry Potterin joka maun rakeita maistellen.

Vinossa

Seuraavat kolme päivää ennen lentoa vietettiinkin Monkeys in the trees -hostellissa Shepherd's Bush -nimisellä alueella Bristol-ystäväni kanssa. Sellaista etnistä aluetta. Oltiin tosissaan ihan kuin apinat puissa tuolla, hahaa. Mutta kaikin puolin mukava perushostelli, ja aamiainen kuului hintaan. Sijainti oli vain vähän hämy, sillä hostelli oli tavallaan baarin takaosassa ja sen siellä olemasta olosta ei kertonut kuin pieni teksti ovessa. (Ja sivuovessa, mutta sen huomaa vasta kun tajuaa mennä sisäpihalle.) Matkalla mennessäni kamuani vastaan käväisin Camden Townissa ja sen markkinoilla - suosittelen lämpimästi!- Tän jälkeen suunnattiin tuonne hostellille viemään omaisuutta. Viimeisiin päiviin Lontoossa mahtui lisäksi muutamien turistinähtävyyksien kiertämistä (parlamenttitalo, National History Museum, Buckinghamin palatsi) ja Hyde parkissa chillailua, purkkinuudeleita, kivoja uusia tuttavuuksia ja random-bussimatkailua. Hostellin baarimikko kysyi viimeisenä aamuna: "Mistä te oikein juttelette, kun nauratte koko ajan?"

Camden Town.

Tuo sänky numero 12 tuolla katon rajassa on minun. Kuvalaatu 5/5.

Sinna ja Wi-Fi

Viiden päivän Lontoo-pintaraapaisuanalyysi: kaunis kaupunki, hienoja rakennuksia, jättimäisiä puistoja, liikaa ihmisiä, vähän hymyä (ainakin keskusta-alueella, ei minuakaan paljoa naurattanut), paljon tekemistä ja näkemistä, pitkiä välimatkoja, mutta kätevä julkinen liikenne. Sanoisin silti, että Bristol on miun paikka. Koska tuo ihmismäärä. Ihan oikeesti. Ja välimatkat. Oxford Street bussilla: puoli tuntia. Kyllä meni.

Heitin eilen talviturkin. Tai kesäturkin, miten sen nyt ottaa. Ja näin rakkaita immeisiäni ekaa kertaa aikoihin muuallakin kuin Skypessä. Ja olin niiiin onnellinen.

Graffititurismia

Kohta on viimeinen Bristol-viikko lopuillaan, tiistaiaamuna kohti Lontoota ja saman viikon lauantaina koneeseen ja taivaalle. Toivottavasti päästään sieltä ehjänä poiskin, viimeaikaisiin lentokonetapauksiin viitaten ... Näin vielä untakin, et olin seisomassa jollain pellolla ja katselin kun lentokone törmäsi sähkötolppaan.

Viikkoon on mahtunut kevyttä höntsäilyä auringossa, paljon pyöräilyä ja juoksentelua, kamujen näkemistä ja host-iskän kanssa palloilua. Käytiin keskiviikkona Gloucesterissa katsomassa Harry Potterin (jotkut ehkä tietää) kuvauspaikkana toiminutta katedraalia, tehtiin visiitti radiostudioon ja Cheltenhamiin graffitinmetsästys tarkoituksessa. Miust on ollut kiva kuulla host-isänkin elämästä vähän enemmän, koska normaalisti nähtiin joko aamulla tai ihan illalla, ja viikonloppuisin kaikki oli menossa omilla teillään. Varsin kiva viikko siis! En edes alkanut kävellä seinillä pahasti tekemisen puutteesta. Torstaita lukuun ottamatta.

Gloucester Cathedral

MUTTA, tämä edellä mainittu, metsästämämme graffiti ilmestyi siis Cheltenhamilaisen talon päätyseinään tämän vuoden huhtikuussa ja osottautui myöhemmin Banksyn tekemäksi. Talo taas oli yksityisomistuksessa ja omistaja päätyi kauppaamaan teosta eteenpäin. Spy Booth -graffitin ympärillä oli tuolloinkin, kun me käytiin paikan päällä, vaneriseinät. Tai siis rippeet niistä - paikalliset ovat kovasti teoksen myymistä vastaan ja olivat käyneet vähän purkamassa turhautumistaan ja repimässä vanerit pois näkymää pilaamasta. Koska "street art is free art". Eikä tuo ole ollut protestina ainoa laatuaan. Siellä oli myös muun muassa paikallislehtiä jaettavana, kansikuvana poika pitämässä viestiä: "Save our Banksy." Et kyllä koettavat pitää Banksystaan kynsin ja hampain kiinni.

Banksy (s. 1978 tai 1974 Bristol) on kansainvälisesti tunnettu, anonyyminä esiintyvä englantilainen taiteilija, joka on tehnyt graffiteja, maalauksia, installaatioita ja piirustuksia sekä yhdistänyt töitään erilaisiin provosoiviin tempauksiin. Hänen työnsä ovat luonteeltaan usein poliittisia tai humoristisia. Banksyn omaleimaisella sapluunatekniikalla tehtyjä maalauksia on nähty Lontoossa ja monissa muissa kaupungeissa eri puolilla maailmaa. Hän on julkaissut teoksistaan myös kirjoja. Banksy asuu Bristolissa Lounais-Englannissa.

Graffitien maalaaminen luvatta julkisille paikoille on Englannissa erityispykälin määritelty rikos. Tämän takia Banksya on etsintäkuulutettu, eikä hän ole voinut osallistua näyttelyidensä avajaisiin. Banksya onkin usein nimitetty ”sissitaiteilijaksi” ja ”taideterroristiksi”. (Wikipedia)

Sännättiin tuonne keskiviikkona host-iskän töiden jälkeen juurikin sen takia, että kohta koko seinä saattaa olla matkalla Lontooseen. Mut paikallaan oli tosiaan vielä, ja oli näkemisen arvoinen. Mie oon kehittänyt itselleni jonkinnäköisen addiktion näistä Banksyn töistä, kiitos yhden (ja itseasiassa toisenkin) katutaidefanin. Meillä on pieni skabakin tähän liittyen. :D Pitääkö jo huolestua?

Cheltenham on kaunis paikka. Käykää ihmeessä katsomassa.

Strolling so casually

Manchester on Luoteis-Englannissa sijaitseva, Iso-Britannian kuudenneksi laajin kaupunki. Tunnetaan mm. maailman ensimmäisenä teollistuneena kaupunkina, musiikin ja taidepuolen edustuksestaan ja yöelämästään. Sinne ajaa Eastingtonista kuusi tuntia, normaalit ihmiset menee välin kahdessa ja puolessa tunnissa. Ne ei varmaankaan pysähtele joka toiselle huoltoasemalle palloilemaan...

Meillähän oli siis road trip slovenialais-saksalais-suomalaisessa porukassa. Ja jos jollekin jäi vielä hämärän peittoon, Manchesteriin olimme suuntaamassa. Startattiin lauantaiaamuna Katarinan luota kohti Eastingtonia vaihtamaan auto, mistä ajettiin kaatosateessa ja ukkosen jyrähdellessä kohti Manchesteria. Perillä, hostellin ja parkkipaikan etsiskelyn jälkeen käytiin vähän turistikävelyllä ja katsomassa kaupungin shoppailu (lue: Primark) -tarjontaa, mistä suunnattiin hostellille valmistautumaan iltaa varten. Oli muuten aikas tuskaisen kuuma hostellihuone. Kaikin puolin siisti ja hyvä hostelli, mutta kuuma. Meillä oli jopa suihku ja WC huoneessa, luksusta! Tanssimestat testattiin huolellisesti ja jammailtiinkin aamuyöhön. Nautin kyllä joka solullani, vaikka olinkin paluumatkalla ihan loppu. Väsynyt. Onnellinen. Jaksettiin kuitenkin vähäisistä yöunista huolimatta käydä leidieni kanssa kiertämässä vielä muutamia Manchesterin katuja ennen paluumatkalle lähtemistä. Jossa sitten menikin taas jonkin aikaa, eihän se nyt ole road trip eikä mikään jos ei pysähdellä vähintään puolen tunnin välein.

Oon muuten nukkunut muutenkin epäilyttävän huonosti viime päivinä: muun muassa torstaiyönä miun huoneen ovi aueskeli itsestään. Ja koska mielikuvitus laukkaa öisin kovempaa kuin hevoset, ajattelin toki ensin, loogisesti, että meillä on kutsumattomia vieraita. Esim. murhaaja tai kummituksia. (Oon varmaan ollut liikaa poikien kanssa, tulee sea ghostit uniinkin...) Noh, lopulta oven liikkumisen syyksi selvisi läpiveto pienen tutkiskelun ja talossa vilistelyn jälkeen. Jollain oli ikkuna auki yläkerrassa+ukkosmyrsky = meikä paniikissa. Seuraavana yönä heräilin muun muassa Katarinan host-lapsen "I'm so so so so so so so huuungry..."- valituksiin yöllä sekä tuskaiseen mahakipuun. Oli muuten karmivan kuuloista tuokin. Tiiättekö silleen kolmelta aamuyöllä, hiljainen valitus, salamat välähtelee, jättimäinen, vanha kivitalo. Sitten olikin vuorossa Manchesterin yöelämä: eli nukkuminen jäi siihen viiteen tuntiin, koska hostellin aamupalalle oli herättävä.

Mutta retken summa summarum: huisin hauska reissu, hyvää seuraa, pahaa murukahvia, tavaroiden jakamista, kuuma hostellihuone ja hassuja manchesterilaisia.

Manchester oli kaupunkina miun mielestä vähän tietyllä tavalla sieluton, mutta mukava kuitenkin. Tai ehkä se johtuu vaan siitä, että oon menettänyt jo sydämeni aikoja sitten Bristolille ja se jotenkin automaattisesti päihittää kaikki muut Englannin kaupungit miun mielessä ennen kuin ne muut saa ees yrittää...ei vaan Bristol on oikeasti kodikkaampi, kauniimpi ja vaan parempi paikka asua, jos nyt tosissaan vertailemaan lähdetään.

Bristolin uus mainoskuva eiliseltä.

Kuuntelen täs vaan Englannin top-listoja... en pääse tästä yli. Ja anteeksi kuvaköyhyys, parhaat otokset ovat vielä Katarinalla, mutta menköön tämän kerran!

Höpötysvaatekasapostaus

Meillä on ihan kummallisen hiljaista nyt. Ja siistiä, host-iskä on pistänyt tuulemaan viikonlopun aikana! Ei yhtään pikkudinosaurusta näköpiirissä. Mie jouduin tosissaan hyvästelemään villiäiset ja host-äidin perjantai-iltapäivänä, ennen Bristol Harbour -festivaaleille lähtöäni, joten ollaan tämä viikko kahdestaan kotona host-iskän kanssa. Olin oikein prepannut itseäni, että nyt et itke, koska nähdään varmasti tulevaisuudessa. Ehdin aloittaa lauseen "...no mie rupean tästä pikkuhiljaa lähtemään..." ja noh, joo. Pala kurkussa ja aurinkolasit naamalla kohti bussipysäkkiä siis. :D Ihanat hostini, jos luette tätä - ootte huippuja!

Torstaina koko poppoo tuli vielä illalla miun huoneeseen tuomaan läksiäiskortin ja lahjan, olin ja olen edelleen liikuttunut ja haikeilla fiiliksillä lähdössä viikon päästä pois Bristolista. Pojat olisi olleet tulossa viereen nukkumaan vikaksi yöksi, aaw. Ihanaa mennä Suomeen perheen ja ystävien luokse nauttimaan loppukesästä, mutta haikeaa joka tapauksessa. Hämmentävää, miten täysin vieraasta paikasta voi tulla niin äkkiä kuin toinen koti. Joudun vielä ihan liian moniin hyvästelytilanteisiin tällä viikolla. Arskat joka paikkaan.

Mutta nyt, kun lähtöaiheeseen päästiin, viimein kuvatuksi saadut vaatevarannot ennen ja jälkeen, olkaa hyvät! Molemmista kuvista tosin puuttui kuvanottohetkellä milloin mitäkin, minkä tosin huomasin aina saatuani kaiken takaisin kaappiin. Noh, on ainakin yritetty! (Hyvä loppukevennys, tiedän...................)

Vaatekaapin sisältöä ennen.

Vaatekaapin lisäykset.

Näiden kanssa tulin.

Ja nämä lähtee lisäksi mukaan.

Koitan sulloa kaiken näihin kolmeen. Cabin luggage on Englannista. Piilotan kaiken painavimman roinan sinne, hahaa!

Oon tehnyt parhaani järjestellessäni tälle viikolle mahdollisimman paljon tekemistä, että pystyisi nauttimaan vikoista päivistä, eikä vaan miettiä koko ajan menneitä hyviä aikoja ja lähtöpäivää. Ikävä on, myönnän. Ikävä myös Suomeen. AARGH. Onneks ei tarvitse ainakaan Suomessa huolehtia tekemisen määrästä, terveisin muutto, kouluhommat ja Jurassic-rock.

Mie suuntaan nyt pyörällä kohti Bristolia ja suomikamuani. Ja että tää postaus olisi kunnon sekametelisoppa, voin kertoa vielä, että vikan Bristol -viikon suunnitelmaan kuuluu Gloucester, graffitinmetsästystä host-iskän kanssa ja kavereiden ynnä muiden tuttavuuksien kanssa hengailua. Mutta nyt jos liikkeelle.

Kuin viimeistä päivää

"Tääl on erilaiset kellot." 

Olin tässä kuvassa jo varma, että kohta joku tulee kotiin. Olin väärässä, heh. Mutta viimeinen "työpäivä" ohitse. Ja ei, en oikeesti näytä noin freshiltä herättyäni vahingossa (kyllä, vahingossa) kuudelta ja vietettyäni päivän villiäisten kanssa. Filtterit. <3 

Meillä oli tänään muuten aika normaalipäivä, mutta koitettiin tehdä koulun jälkeen poikien lempparijuttuja, mm. puistoilua, jätskin syöntiä, pikniköintiä ulkona. Lauluja kuunneltiin myös iPadilta. Pienempi oli tänään aika...mm...levottomalla tuulella, mutta ei Ollinkaan keuhkot loputtomiin möskyämistä kestä. Varsinkin, kun oli herännyt niin aikaisin tänään ja vähän pientä nuhaakin on. Ei aina mene niinkuin Strömsössä tosiaankaan, vaikka miten kävisit mielessäsi viimeisen kokonaisen päivän poikien kanssa: aurinko paistaa, kukaan ei kiukkuile, ruoka maistuu ja energiaa riittää vaikka muille jakaa! Todellisuudessahan tänään oli pilvistä, kaikki kiukkuili, ruoka oli pitkin maita ja mantuja (paitsi jätski kyllä maistuu aina) ja silmät ristissä kahvikupin kanssa mentiin iltaan asti. 

Mut miulla on kaiken kaikkiaan ollut hurjan kasvattava, aurinkoinen ja huippu aupparointireissu, paras host-perhe ja ihanat tukijoukot kotona. Mitä tekisinkään ilman Skypeä! Muutenkin kovin tunteellinen päivä. Ihan matalapaineesta onnellisuuteen asti. Sitä kai tää homma onkin aika usein. Ja hyvä niin! Muuten ei lasketa.

Nyt on varmaan toi onnellisuusvaihe menossa, kun voisi vaan käyttää superlatiiveja kuvaamaan vähän kaikkea. 

Mä ja Olli.

Mie siirryn nyt suihkuun ja löllöilemään yläkertaan, mutta englantiseikkailut jatkuu vielä parin viikon ajan, minkä täällä tulen viettämään. Koska minähän en lähde kulumallakaan.

#boxing

Arki on arkea au pairina ollessakin. Siks miulle on ainakin ollut todella mahtavaa saada mahdollisuus harrastuksiin myös täällä, jotka tässä tapauksessa koostuvat boxfitistä, bootcampista ja juoksentelusta. En tiedä, mikä ajaa pienen ihmisen tuollaiseenkin kidutuksenomaiseen rääkkiin kuin bootcamp kello yhdeksältä aamulla, mutta kertaakaan ei ole tunnin jälkeen ollu miksihelvetissämenin -fiiliksiä. Seuraavana aamuna tosin sitäkin enemmän. Se tunne, kun päivä on pyörinyt pitkälti poikien (vaikka ihanuuksia ovatkin) ympärillä ja pääsee tekemään jotain, mikä on itselle virkistävää ja tärkeää. 

Paintille kiitoksia hienoista naamasensuroinneista. 

Mie oon toi toinen hakkaaja vasemmalta.

Kaikki kuvat (c) Miah Leat

Eilen miulle muuten huudeltiin perään Pomphrey Hilliä vilistäessäni. "OOKKO SIE PUOLALAINEN?" "En, suomalainen." "Sitten puhut varmaan ruotsiakin." "No itseasiassa kyllä." Ja sit vielä joku puujalkavitsi liittyen finish ja finnish -sanojen eroihin. Juoksin karkuun, koska se mies näytti äkäiseltä ja pulilta. Eli äkäiseltä pulilta. Mikä näillä on puolalaisia vastaan?! Britit on ihan vakuuttuneita, et kaikki puolalaiset on täällä vaan helpon elämän perässä. 

Mutta tänään on siis miun kolmanneksi viimeinen "työpäivä" poikien kanssa. Käytiin jo eilen ns. viimeisellä aterialla ulkona, oli aika sekavia fiiliksiä. Mutta leppoisa ja mukava päivä kaiken kaikkiaan! Viisi yötä poikien ja host-äidin lentoon kohti Suomea, saman verran päiviä Bristol Harbour -festivaaliin ja 5+1 päivää Manchesterin roadtrippiin. 14 päivää Lontooseen ja 19 paluulentoon. Tuliaiset on jo ostettuina, vähintään mietittyinä, Jurassicciin on haettu talkoolaiseksi (koska viimeinen festari minne ehtii!) ja lento- ja hostelliliput tulostettuina tietokonelaukussa. Epärealistista vieläkin.

Ajattelin tehdä seuraavan postauksen shoppailulöydöksistä! Heti kun saan tarvittavan rakosen räpsiä kuvia. Koska faktahan on se, että vaikka miten olisit päättänyt lähteä vähällä tavaralla myös takaisin -juuuuu ei. Kyllä siinä laukun päällä joutuu vähintäänkin itse istumaan sen kiinni saamiseksi. Ehkä joutuu laittamaan myös kaverit, jääkaapin ja host-iskän painoksi. 

Ja haluisin kysyä tähän loppuun, lukeeko näitä miun höpinöitä kukaan? Tai ilmeisesti lukee, kun kävijätilastot liikkuvat, mutta jättäkää ihmeessä kommenttiboksiin merkki itsestänne! Kiitos <3.

En keksi otsikoita

...koska aivot lyö tyhjää. Ja nälkä. Tulin tuossa jonkin aikaa sitten kotiin Weston-super-Mare -nimisestä rantsukaupungista. Naatiskeltiin siellä vain auringosta ja rantaelämästä unkarilaiskamuni Rebekan kanssa. Miul on ollut oikein muikea viikonloppu graffitinmetsästyksineen ja rantoineen (ja joka jatkuu vielä huomenna ruokafestareilla host-perheen kanssa), mut nyt täytyy tunnustaa, et nyt väsyttää ihan possuna. Miks pitää illalla a) alkaa söhräämään uutta päiväkirjaa b) käydä läpi Facebookit/Instagramit c) jotain muuta. Vaikka tietää, et aamulla on tiedossa herätys, päivällä bussissa istumista ja kohteessa iltaan asti töhöttämistä. Mie en varmaan ikinä opi. No mut tää on varmaan sitä kuuluisaa onnellista väsymystä! Onni oli myös aamulla kotiväen kanssa skypettely <3. Ei ees Ilosaarirockin missaus haittaa paljoa.

Tulevana maanantaina starttaa viimeiset kolme päivää poikien kanssa. Kohta on yksi ajanjakso elämästä lähestymässä loppuaan !!!!! Ihan hurjaa, vastahan mie tänne lähdin. Yh, tulee ikävä. Kun on täällä, on ikävä, kun ei enää oo täällä, tulee ikävä. Ikinä ei ole hyvä :D.

Ainiin ja lähdin perjantaina host-äidin mukaan vapaaehtoisesti juoksemaan mäkeä edestakaisin meidän naapuriystäväpersonaltrainerin kanssa. Mikä minua vaivaa........

Ihanaa viikonloppua <3 Rokkikansa nauttikoon!

"You're a silly little boy today, Mia." *naurua* - Olli.

Nyt mennään jo kakkosella alkavissa päivissä, nimittäin TJ26! Ihan hurjaa. En halua ees miettiä lähtöä. Tai siis kiva mennä Suomeen, jossa on kaikki ihanat ihmiset ja kaikki muukin mitä mie voin tarvita ikinä missään, mutta haikeaa lähteä täältäkin, paikasta mistä on tullut jo näinkin lyhyessä ajassa toinen koti. Joka ei kyllä tuntuisi läheskään näin kodilta ilman miun huippua host-perhettä. Olin jo sydän syrjällään, kun suomivieraat lähti, minkä taisin jo mainita jossain postauksessa (?). Aappuuva. Saatika sitten oma lähtö tiistaiaamuna kello 8 kohti Lontoota ja joensuulaiskamuani Millaa! ->(toinfinityandbeyond-milla.blogspot.fi). En osaa laittaa tuota linkiksi, joten menköön tälleen tökerömmin. Onneks on henkistä tukea odottamassa.

Viime viikko oli TAAS aurinkoinen. Wot. Okei, yhtenä päivänä satoi. Pidettiin leffailtaa poikien kanssa. Koulupäivät on aina mukavempia kauniina päivivä, kun on muitakin mahdollisuuksia kuin vain pönöttää sisällä. Selvisin melkein ilman jekkujekkuja koko viikon lukuun ottamatta keskiviikkoa, jolloin tullessani takaisin en päässyt taloon sisälle, koska työmiehet joille olin jättänyt avaimeni olivat a) laittaneet avaimet postiluukusta kodin sisälle b) lähteneet käymään jossain ja ottaneet avaimet mukaansa. Hyvänen herttinen sentään. Onneksi pienen pyöräilyn, pelastavan enkelini ja lainapuhelimen avulla oven lukitukselle selvisi syyksi vaihtoehto b. Olivat onneksi vain 45 minuutin päässä.

Viikonloppu menikin ihanan ystäväisen vieraillessa, jamaicafestareilla & sunnuntaitepastelulla Cliftonissa parilla lisäkamulla vahvistetuin joukoin. Hyvä viikko.

"Mitäs työ teitte tänään eskarissa?"

"We were in a pool & Katy Perry."