Valtaosa International Societyn mukana lähteneistä palasi puoli kuuden busseilla takaisin Limerickiin, mutta osa jäi myös hieman pidemmäksi aikaa nauttimaan tunnelmasta. Päivää juhlitaan joka puolella Irlantia railakkaasti ja jopa täällä yliopiston puolellakin (4 km keskustasta) oli ihmisiä liikkeellä! Summa summarum: oiiiikein mukava kokemus, valtava väenpaljous ja uninen minä, lopputuloksena kaikesta hulinasta. Sekä plussana sekavaa ajatuksenjuoksua tekstin muodossa.
Menneistä viikoista pikaisesti sen verran, että aika on mennyt edelleenkin hurjan nopeasti, varsinkin tämä mennyt kuukausi. Parisen viikkoa huhtikuuhun!!! Tarvitsisin niin Doctor Whota ja Tardista. Esseetä esseen perään pukkaa koulun suhteen ja reissuilemassakin pitäisi ehtiä käymään, sillä se on nimittäin nyt aika lailla tj. puoliväli. Kaikenkarvaista matkustelua olenkin nyt mielikseni saanut harrastaa nämä menneet pari viikkoa, kun sain viimeinkin unkarilaiskamuni sekä Valtterin käymään. Kertoilen menneistä parista viikosta enemmän, kunhan ehdin taas seuraavan kerran kirjoittelemaan muutakin kuin kestävän kehityksen blogitekstejä tai englannin (ihan kauhian tylsään kirjaan perustuvan) esseen kirjoittamista.
Onnekseni, tuleva viikko on kuitenkin, mikäs muu, kuin Spring Break -viikko! Eli sehän tarkoittaa myöhäisiä aamuja ja iltoja, lisääntyvää skypettelyä ja matkailua. Sekä blogipostausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti