The Mourne Mountains

Mennyt viikonloppu oli täällä oikein vaelluksentäyteinen. Lähdimme jo perjantai-iltana matkaan OPC:n (aka Outdoor pursuit -clubin) bussilla kohti Pohjois-Irlantia ja Mourne Mountains:ia. Bussissahan on tunnetusti tunnelmaa, eli reilun viiden tunnin köröttely hurahti suhteellisen nopeasti. Puolenyön aikaan perille päästyämme odotti tien päässä mökki. Joka oli mitä ilmeisimmin ollut aikoinaan jonkinnäköinen eläinsuoja. Sitä katseiden vaihdon määrää, kun tajusimme, missä tulemme viikonloppumme nukkumaan! Edelliset reissut kun on vietetty kuuleman mukaan hostelleissa. Tilanteen jokseenkin kruunasi huoneemme ovessa olleet, punaisella maalilla tehdyt raapimisjäljet sekä keittiön seinään piirrelty tukkimiehen kirjanpito, jonka alapuolella luki: H E L P.

Näyttää leppoisammalta päivänvalossa.

Ensimmäinen ilta (ja yö) kului kevyesti chillaillessa ja tähtiä tuijotellessa + tietenkin puolivalveisena sängyssä hytistessä. En ollut varma nukuinko ollenkaan koko yönä. Ainakin kuuntelin hyvän tovin yhdeksän huonekaverini liikuskelua ja rohinaa, haha. Joka tapauksessa olin onnellinen, kun aamu koitti.

Aamupalan jälkeen pakkasimme reppumme ja lähdimme bussilla vaelluksemme aloituspaikkaan, vuoren juurelle. Täällä kuulee toisinaan ihmisten kertovan, kuinka Pohjois-Irlanti on sitä oikeaa Irlantia, vaikka kyseinen saaren osa briteille kuuluukin. Pystyn täysin samaistumaan! En ole ehtinyt konkaroitumaan vaelluksen suhteen, mutta Mourne Mountains on ehdottomasti kärkipäässä paikoista, joissa olen tepastellut! Kaikki oli niin kovin puhdasta ja maalaismaista. Olimme onnekkaita säänkin suhteen. Tämä nyt saattaa kuulostaa hyvinkin epäuskottavalta, mutta kyllä - paloin auringossa! Paloin. Auringossa. Irlannissa. Albinoihoni ilmeisesti yllättyi kahdeksan tunnin vaelluksesta auringonpaisteessa, mutta voi hyvänen herttinen. (Noh, en nyt mitenkään ihan ravunpunaisena lähtenyt pois, mutta posket ja nenä hehkuivat sunnuntaina. Onneksi on aloe vera...)

Ensimmäinen, 750 metrin nousu, oli rankin, mutta näköala palkitseva. Ylämäessä sitä aina toisinaan punnitsee omaa mielenterveyttään, mutta huipulle päästyään vakuuttuukin taas omasta hyvinvoinnistaan. Kaikenkaikkiaan taivalsimme vajaan kahdeksan tuntia Pohjois-Irlannin korkeimmissa maisemissa. Illalla suihkun ja ruuan jälkeen nautimme vielä vaellusporukkamme yhteishengestä illanvieton merkeissä. Takkaa lämmitelttiin tuona iltana ahkerasti, ja sain lisätakinkin lainaan uudelta irlantilaiskamulta, joten yöllä nukutti hyvin hyvin hyvin.

Sunnuntaina kävimme vielä kävelyllä ja pikniköimässä Tollymore Forest Parkissa, jossa on kuvattu kohtauksia Game of Thronesiin. Tästä tosin en sarjaa seuraamattomana tiennyt mitään, ennen kuin lauma Game of Thrones -kierroksella olleita faneja käveli viitoissaan ja turkiskauluksissaan ohitse. Oikein kaunis, vanha metsä. Kaunis, keväinen Pohjois-Irlanti.